27. kesäkuuta 2010

Juhannus tuli ja meni

Täällä taas juhannuksesta juuri selviytyneenä..Olin kaveri porukalla kaverini mökillä ja reissu ei mennyt ihan odotusten mukasesti, mutta ihan mukavaa oli vaikka matka alkoikin minun osaltani aivan kauhealla pistoksella rinnassa joka jatkui koko torstai illan monta tuntia.. Siinä sitten meni puolet ajasta kun yritin hengitystä tasoitella ja saada pistoksen loppumaan.. ei mikään kauheen mukava tunne nimittäin.. Ja perjantain sitten taas juuri minun tuurillani sain jonkun kauhean allergia kohtauksen jossa naamani täyttyi punaisesta ihottumasta ja turposi, onneksi kuitenkin aika lievästi. Päätin sitten lähteäkkin jo lauantaina junalla yksin pois kun kaikki muut halusivat sinne vielä jäädä, näin parhaaksi lähteä hoitamaan naamaani koti oloihin jottei se ihan sellaiseksi loppuelämäkseni jäisi. Tänään se olikin jo parempi, mutta menen kuitenkin vielä huomenna käymään lääkärissä jos saataaisiin vaikka selville vähän näitä mun allergioita...
Mitenkäs teijän juhannus meni? Oliko onnistuneempia reissuja ku mun? :D

No mutta sitten vähän kivempiin aiheisiin.. Elikkäs aloitin tänää ompelemaan yhtä hametta, mutta en sitä ihan kokonaan jaksanu valmiiksi ommella, mutta huomenna yritän töitten jälkeen tehdä sen valmiiksi niin voisin tulla tänne siitä vähän enemmän kertomaan. Mutta kun kamerastakin loppui akku jo torstai illalla niin en saa tänne yhtään juhannus kuvaa laitettua nii päätin esitellä vähän noita mun kauneudenhoitotuotteita eli rasvoja :D

Oon siis ihan hullu rasvailija! :D Etenki kesällä oon useesti ihan hysteerinen et pitää rasvata koko ajan ettei iho vaan kuivu ja rusketus lähe pois. Yleensä se kyl johtaa vaan siihen et rasvaan liikaa eikä siitä seuraa hyvää.. No mutta tässä eka yks mun ihan lemppari kesä juttu

Lumenen heleyttävä vartalovoide. Toi on alku kesä pelastus! Tykkään olla ilman sukkiksia ja legginsejä kesällä, pelkissä sohrtseissa ja hameissa kulkeminen vaatii kuitenkin mielestäni pikkusen rusketusta. Joo käyn solariumissa kyllä jonki verran ennen kesää, jotten olisi ihan valkonen mutta tota ku laittaa vähäsen jalkoihin ja vaikka käsiin ni tulee iha sellanen pikkunen vivahde ruskeempaan ja sit siinä on helmiäistä mikä jää ihanasti iholle sädehtimään ku aurinko paistaa. Ihan mun ykkös rasva tällä hetkellä! :) Ja toi tuoksu on kans ihana, ei oo liian vahva mut ku tuoksuttaa ihoo ni se tuoksuu hyvälle.


Sit on Diorin käsi rasva mikä on kans aivan ihanaa! Toi on aika vanha mu löysin sen uudetaa tossa ihan vähän aika sitten ku mun toinen luotto käsirasva loppu. Must on hyvä ostaa käsi rasvat tollasessa pienessä purkissa ni ne kulkee aina mukana tosi helposti.



Tää on näist kaikist uusin löytö. Mun työkaveri suositteli tota ja sen myötä kokeilin ja se on aivan loistavaa!! Siis kyseessä on Carnierin selluliitti geeli, joo en oo oikee uskonu tohon et mitkää voiteet mihinkää selluliittin auttais mut toi kyll oikeesti toimii! Se on sellasta ihanaa viileetä geeliä, vähän ice powerin tyylistä ja on sen takii mukavan tuntusta iholla. Tuoksu on ihan ok, ei mikää maailman paras mut menee tos ihan okei. Toi perustuu niihin kauneushoitoloissa tehtäviin merilevä kääröjuttuihin mitkä kans auttaa selluliittiin. Tää on sit niistä sellanen koti versio, ja täytyy todeta et hyvä tuote!


Sit mun lemppari perus rasva, eli Carnierilla mennään taas. Toi on ihan perus vastalovoide joka tuoksuu hyvälle, imeytyy hyvin ja kosteuttaa ihoa hyvin. Täs on taas hyvä et se myydään tollases isossa paketissa koska se riittää sit hyvin tällaselle himorasvaajallekki vähän pidemmäksi aikaa.

Tässä oli näitä mun kauneus juttuja. Käyttääks joku muu kans näitä? Ois kiva kuulla sit kans viel jos teiltä löytyy jotain hyvii ehotuksii sellasist rasvoista mitkä on ollut hyviä, testailisin mielelläni näitten luotto rasvojen lisäks jotain muita :) Mutta nyt kyllä pitää mennä nukkumaan loputkin juhannuksena tulleet univelat pois. Öitä!

-Juulia

24. kesäkuuta 2010

Terkut

Oon ihan fiiliksissä ku ulkona on niiiiiiiiin ihana ilma, mut joudun kuitenki olee viel 5 asti töissä :s:s:s mut tulin nyt sanoo vielä nopeet terkut ku tänää lähössä mökille ja sielt kotiudun varmaa la tai su ja sitten palailen tänne uudestaan juhannus tunnelmia päivitellen :)

IHANAAAAAA JUHANNUSTA KAIKILLE!!!!

23. kesäkuuta 2010

Ompeluja


Huomenta!
Nyt ois sit aika laittaa eka tällanen ompelu painoitteinen postaus. Tein tossa su ja ma yhen mekon jonka aion laittaa kaverini yo-juhliin tossa heinäkuun alussa ja siitä halusin tulla vähän kuvii laittelee :) En tän työn prosessista ja työjärjestyksistä sun muista aatellu ihan kauheesti kertoo ku se saattais olla vähäse ehkä monimutkasta, mut voin kyll kertoo sit tarkemminki jos joku haluu tai jotain kiinnostaa :) kirjottelen ja keskustelen tällasist ompelujutuista mielelläni. Mut tässä nyt kuitenki muutama kuva tekovaiheista ja valmiista mekosta. Hope you enjoy!



Tossa vähän kuvaa materiaaleista mitä käytin, eli miehustakankaana oli tollanen Kiinasta tuotu silkki, tai no ainaki se näyttää silkiltä :D en oo mitää polttokokeita jaksanu tehä ku mulle se on ihan tarpeeks silkki kyllä. Ja tällee tosi epäammattimaisesti käytin vuorikankaana valkosta venezia vuorta ku sitä mulle jo ennestää oli paljon ni en sit jaksanu ostaa punasta. Eikä se sieltä alta ees mihinkää näy ni mulle kelpas ihan hyvin.


Sit tossa on vähä kaavoista ja leikkuu suunnitelmasta kuvaa, niissä ei nyt mitää ihan kauheen kummallista ollu. Kaavat olin tehny jo aikasemmin joten se nopeutti tota työskentelya paljon.



Sit jotain suamojen ompeluja, saumurilankoina käytin kans valkosta koska en omista ku mustat ja valkoset suamuri langat, enkä taaskaan jaksanu lähtee punasii ostelee ni näillä mentiin sitten taas. Tää on sit tällänen älä tee näin kotona juttu :D



Tässä sitten itse (melkein) valmis mekko. Mä oon kyll lopputulokseen tosi tyytyväinen vaikka teko vaiheessa välillä vähän tuskailin että siitä tulis tosi tätimäinen tai, että toi väri on ihan liian joulunen ku en oo jotenki kirkkaan punasta oikee tottunu käyttää enkä sille mitenkää yleensä syty ollenkaa mut lopputulos näytti musta kivalta.



Toi ois ollu tosi perus kotelo mekko jos en ois siihen tota rusettia laittanu ja musta se toi aika kivan tyttömäisen viban tohon. Tää mekko on saanu inspiraationsa täydellisten naisten Edieltä. Sillon ku se jäi pois sarjasta eli kuoli pidettiin sille sellanen muistelu jakso mis kerrottii jotain sen elämästä tai ne kaikki muut täykkis naiset muisteli Edietä ku ne oli menos sinne sen pojan luo, niin ni siinä jaksossa yhessä kohtaa Ediellä oli ton tyyppinen mekko ja sen on siitä asti jääny mu mieleen ja oon ollu sille et sellanen pitää saada ja nyt sit sain :) Jeij! ( oonkohan kirjottanu ton Edien nimen ollenkaa oikein :s)


Siinä Edien mekossa toi rusetti oli sillee siististi vinossa mut mä laitan sen kuitenki varmaa ihan tällee suoraan, ku mun mielestä se näyttää tolleenki ihan hyvältä. Tietääks joku mistä mekosta puhun? Ja mitäs tykkäätte tästä mun versiosta? Onks muute sit kiinnostusta siihen et tekisin tarkemmin ohjeita näistä tuotteista mitä valmistan?

Ja sori taas noi kuvien laadut otin ne samalla eilen ku otin niistä ale vaatteista kuvia, mutta lupaan laittaa tosta mekosta sitten vielä paremman kuvan ku mennää sinne ylppäreihin ku sit mull on oikeet asusteetki tohon ja voin laittaa kuvan koko kokonaisuudesta.

Mut palaillaaan! Juulia


22. kesäkuuta 2010

Alealealealeeeeeeee

Moikka!
Täällä yks aleen hurahtanut bloggaaja on päättänyt vihdoin esitellä joitain ihania ale löytöjään :P
Oon siis ollu aina ehkä maailman huonoin aleshoppailija. Oon aina vihannu alennus myyntejä, en niitä halpoja hintoja vaan sitä ryysistä, sotkua, jonoja ja vaa sellasia kasoja et pengo tästä ni voit löytää jotain kivaa. Oon hirveän huono löytämään aleista ikinä mitään vaan usein on käynyt sitten niin että olen ostanut paljon kaikkea normaali hintaista... Mut nyt on tapahtunu jotain radikaalia koska oon siis ihan innostunut nyt kaupoissa penkomaan just niitä aina vihaamiani ale kasoja ja oon jopa jaksanu vähän kierelläkki kattomass, enkä oo ostanu paljon mitään normaali hintaista :D oon onneni kukkuloilla :D oon löytäny tän alennus myyntien idean.. mikä se nyt sit onkaa :D no mutta joo pidemmittä alkupuheitta esittelen noi mun "kuuluisat" löydöt ( mitä ei kuitenkaa nyt ihan kauheesti oo..)



Tällaset shortsit bongasin ekana HM:n alesta lauantain, tykästyin tosi paljon ja ku noi oli alennuksessa 10 e ni ei hintakaan ollu kauheen paha, n. puolet normi hinnasta lähti pois. Niissä oli lähteny edestä napit irti joten sain vielä 10 % lisä alen/nappien ompelu alen elikkäs loppuhinnaks jäi vaa 9 e :) ja ompelijana toi nappien ompelu ei ollu mikään ongelma. Ihastuin erityisesti tohon vyönauhaan minkä saa solmittuu tollee ihanasti rusetille, tosi söpösti :P Me likes! Taitaa mennä nuo shortsit huomenna päälle.



Sitten toinen ostos löytyi myös samalla reisulla HM:stä, tollanen ihana seilori henkinen toppi. Toi on sillee just sopivan perus ja sit taas sopivan ei perus :D tai et siin on joku juttuki vähän ku siin on toi printti. Ja toiki oli n. puoleen ihntaa alkuperäsestä eli toi oli 5 e ni ei se sit oikeestaa kauheesti lompakkoo kirpassu :)


Oon kattonu tota jo silo ku noit tuli kauppoihin jo kauan aikaa sit mut en oo sit ostanu mut ihan hyvä et en ku nyt sai niin kivalla hinnalla! :) Itiksen hm:ssä ei ollu vaa enää oikee kokoi jäljellä joten oli pakko ottaa pienin, joka oli sit koko 40 :D mull ei kauheesti noita noin isoi vaatteit oo, mut ostin ton silti koska tykkäsin ku se oli niin pitkä et voi pitää legginsien kaa ja ilmanki mun mielest iha hyvin. Veikkaan et pienemmät koot ois ollu sit lyhyempii, ja ei toi nyt nii isolt ees näytä ainakaa mu mielest ( mikä on kyll toisaalt huolestuttavaa :D)


Sit eilen käppäilin taas itiksessä ja huomasin et Ginas oli alkanu alet joten olihan siel pakko käydä pyörähtää... Ja mukaan löytyikin farkut! jeij olinki jo uusii pitkään kaivannu :) noi oli tollaset aika perus malliset kivan vaaleet kesäks ja viel -50% ni otin ne sitten.



Sinne Ginaa jäi viel jtn koruja joita oisin halunnu ostaa mut no täytyy ehkä käydä joku päivä vielä kattelee jos niit ois vielä ni saisin siihenki puoleen vähän täydennystä.. Mutta tällasia ale ostoksia oon siis tehny :) Oon ittestäni kyllä nyt tosi ylpee :D Mitäs mieltä te ootte näistä ostoksista? turhia vai kivoja? Ja millaisa ale shoppaajia te ootte? :)

Oon tosi pahoillani noitten kuvien laadusta, vihaan tollasia itselaukasimelle/ peilin kautta otettuja kuvia, mutku koti on aika tyhjä nyt ku kaikki on mökillä ja jossain ni ei oo oikee kuvaajia :s no yritän huomenna saada jotain laadukkaampia päivän asukuvia otettua :) huomenna voisin esitellä noita mun muita ostoksia mitä oon tehny ja sitten aamulla laitan ekan ompelupostuksen tulee:) et pysykää linjoilla :D

Terkut Juulia

19. kesäkuuta 2010

mopoilua

Jee nyt tulee sitten julki ensimmäinen asukuvani, kun sain vihdoin kuvaajan paikalle :D


Tällaisessa asussa tänää olin töissä ja sitten vähän itiksessä pyörimässä. Ei mikään kauhean erikoinen asu, mutta mielestäni oikein kiva :) Lähin oikeastaan pukeutumaan tuon laukun ympärille jonka löysin jostain kaapin perältä. Se on musta todella kiva, vaikken oikeastaan niinkään sinistä käytä, alan pikku hiljaa sillekkin värille lämmetä. Ja oon ihan umpi rakastunu noihin H&M:n ohuisiin lörppätoppeihin. Oon ostanu niitä nyt melkein kaikissa väreissä ja ne tulee olee varmasti mun ihan käytetyimmät vaatteet tänä kesänä :D Toivottavasti, ette kyllästy niihin heti! Teen niistä vielä erillisen postauksen kun saan jonkun taas kuvaamaan niitä päälläni. Tuo kuvan kuvakulma ei ole ehkä mikään maailman imartelevin, jalat näyttää ehkä puol metrii pitkiltä ja selkä taas joltain hujopilta, mutta ei sillä nyt tälläkertaa ole ihan niin väliä.

Rakastan tota ginasta ostettua huivia! Se on niin ihanan värinen, just tollanen sopivan neutraali ja sopii kaikkien kaa. Samalla se on niin kivan tuntunen ja niin ihanan pitkä! Se on kuitenki näyttävä ku se on niin pitkä ja toi tohonki asuun paljon enemmän mielenkiintoa. Ainakin minun mielestäni :) Hiukset oli eilisestä ponnari päivästä johtuen jo todella huonosti ja koin parhaaksi jatkaa hiusten kiinni pitämistä. Jottei olisi kaynyt liian yksitoikkoisesti letitin tuon ranskalaisen tohon otsa tukkaan. Minkäs tuomion sille antaisitte?


Olin tänään liikenteessä skootterillani, koska minullahan ei vieläkään ole ajokorttia... Kiitos isin vitkuttelun. Olemme siis sopineet isäni kanssa että hän opettaa minut niin ei tarvitse mennä autokouluun ja selvittäisiin tuosta hieman halvemmalla, mutta tää hommahan piti siis aloittaa jo viime elokuussa ja nyt on kesäkuu.. muutaman kuukauden venyny :D no ei mulla nyt oo mikään hätä edes sen kanssa ollut. Voisin siitäkin prosessista tänne jossain vaiheessa sitten kertoa, että miten on sujunut kunhan saamme ajotunnit alkamaan.


Ulkona oli hieman kylmä ja tuulista joten ajaessa oli pakko laittaa päälle tuollainen tuulta kestävä takki. Se olikin hyvä valinta, koska kun lähdin itiksestä oli satanuyt ja ajaessa kotiin vielä tihkutti, niin tuo takki esti sen verran myös kastumasta :) Toi on muutenki mun tollanen lemppari sportti takki, jos niin voi sanoa :D käytän yleensä vähän enemmän naisellisempia/tyttömäisiä takkeja mutta toi on käyttötarkoituksessaa oikein loistava.

Tällainen asu oli päällä tänää. Mitäs tunteita se teissä herättää? Mä ainakin tykkäsin ja toimi töissä oikein hyvin :)

<3 Juulia

18. kesäkuuta 2010

Addicted 2 nails

En päässytkään alkuviikosta laittelemaan uutta postausta kameran muistikortin puuttumisen vuoksi. Enkä saanut samasta syystä otettua asukuviakaan vielä. Näitten puutosten vuoksi aattelin kirjotella mulle toisesta intohimon asiasta, kynsistä!

Kävin tossa keskiviikkona vapaapäivän kunniaksi huoltamassa mun rakennekynnet. Mulla on ollu nää jo varmaa puolisentoista vuotta ja oon niitä aina 3-4 viikon välein käyny huoltamassa ja joka kerta oon vähän erilaiset niistä halunnu :) Tykkään kauheeti valkosesta ranskalaisesta manikyyristä ja sitä yleensä otankin pienillä lisukkeilla kuitenkin. Ennen tätä huoltoa minulla oli ihan pinkit ranskalaiset ja kynsien muoto oli pyöreä ja nyt tuli sitten muutosta näihin molempiin asioihin.


Neliön muotoiset kynnet minulla on melkein aina ollutkin ja olen niistä tykännyt. Nyt muutaman viime kuun kokeilin niitä pyöreitä, mutta näihin oli kyllä taas kiva palata. Harmi kun ei ole kuvaa niistä aikaisemmista kynsistäni koska niissä olisi sitten sen toisen muodon nähnyt. No kuitenkin tälläkertaa laitettiin siis ihan valkoista noihin päihin ja siihen päälle hileita mitkä kyllä näissä kuvissa hieman huonosti näkyvät.


Tarkoitus oli pitää kynnet vaaleina, jotta rusketus ( mikä toivottavasti kohta tulee) korostuisi kauniisti. :) Kun käsien kynnet oli huollettu innostuin sitten samalla laittamaan varpaisiinkin manikyyrit, tosin itse kylläkin. Niistä ei kyllä mitkään maailman hienoimmat tullut, mutta ihan tarpeeksi hyvät. Näyttääpähän kynnet edes hieman siistimmiltä kun käytän varvassandaaleita.

Laitoin isovarpaisiin tuollaiset timantti kukka systeemit, saas nähdä kuinka kauan ne siinä oikein pysyy. Ei varmaan ihan kauheen kauaa :D ku ei oikee oo vielä ihan varvassandaali kelit :s
No niitä odotellessa :)

Tässä oli tämän päivän aiheet, palaillaan :)

-Juulia

16. kesäkuuta 2010

Star of something new

Moikka!

Nyt olen viimein saanut aikaiseksi sen mitä olen tässä jo jopa puolisen vuotta pähkäillyt, eli oman blogin perustamisen! Heti kun ensimmäisen kerran muotiblogit löysin, ajattelin että ois niin ihanaa jakaa omia ideoita ja ajatuksia niinkin rakkaista aihesta kun muoti, vaatteet ja kaikkea niihin liittyvästä.

Näin alkuun ajattelin jakaa hieman tietoja itsestäni :) Olen siis 18-vuotias kaksoistutkintoa ihan viime metreillä suorittava tyttö joka kirjoittelee ja toimii Helsingissä. Käyn siis lukiota ja ammattikoulua yhtä aikaisesti ja tarkpoitus olisi valmistua jouluna. Ammattikoulun aiheeni on pukuompelu.

Tarkoitukseni olisi kirjoitella itselleni tärkeistä asioista, kuten vaatteista, kengistä, muodista, laukuista ja myöskin ompelemisesta. Kirjoitan myös varmasti muista aiheista, mitkä koskettavat ja ovat itseleni enemmän tai vähemmän tärkeitä. Aion myös tehdä postauksia joissa kuvaan valmistaessani vaatteita niiden välivaiheita jotta joku halukas pystyisi vinkeilläni saman tyylisiä vaatteita myöskin valmistamaan :)

Jos joku tänne sivuilleni eksyy olisi kiva saada palautetta, olen todella huono tietokonieden kanssa ja varmasti säädän tuon ulkoasun kanssa vielä tässä muutaman päivän jotta saisin sen itseäni miellyttäväksi.:)



Palailen illemmalla tai viimeistään huomenna sitten kunnon postauksen kanssa. Oi vitsi oon tosi innoissani tästä nyt saas nähä miten tää blogi tästä kasvaa :))

xo Juulia