26. elokuuta 2012

peplum


Moikka!

Huh huh, hullu viikko takana! Niinku viime postauksessa mainitsin niin aloitin siis uuden duunin ja se on ollu tosi tosi kivaa! Oon myös ravannu koulussa treenaamassa kisoja varten kaiken muun ajan sitten. Nyt viikonloppu on onneks ollut vapaampaa, perjantaina oltiin vähän tuulettumassa illalla ulkona kavereitten kanssa, eilen kävin aamulla kampaajalla fiksauttamassa hiukset kuntoon ja nyt tänään oon käyny pitkällä pyörälenkillä ja kaveria moikkamassa. Kiva viikonloppu siis. Huomaa heti et kun on kauheen kiireistä ja koko aika tekemistä, niin ei osaa sitten viikonloppunakaan, tai vapaapäivänä, ollenkaa olla tekemättä mitään :D 


Tää asu on perjantailta. Olin pitkästä aikaa clubilla ja oli kyllä mukavaa, pääs tanssahtelemaan oikein kunnolla. Mutta tietenkin niin kuin aina, tommonen ulos lähtö aiheuttaa kauhean asukriisin, aaaina. Päätin tällä kertaa käydä kaupoissa kattomassa et jos ostaiskin jonkun mekon, ku en niitä yleensä osta enkä olekaan pitkään aikaan ostanut, ni nyt annoin ittelleni luvan ostaa uuden. 


Mulla oli jo shoppailemaan lähössä mielessä tää mekko, koska olin samaa aiemmin kesällä koklannut eri värissä tosin. Silloin se jäi kauppaan, koska oli mun mielestä jotenkin äärimmäisen hankala saada päälle tiukkuudesta johtuen.. Noh nyt päätin antaa sille uuden tilaisuuden ja johan oli hyvä! Sulahti päällekin helposti, en tiiä miten oon sitä viimeks yrittänyt päälle laittaa :D


Toi oli mun mielestä kiva pikku musta. Tota on helppo käyttää myös tulevaisuudessa, vaihtamalla asusteita saa helposti erinäköiseksi. En kunnon LBD:tä vielä omistanutkaan!! Ni johan oli jo aikakin.




Mun murut <3


Ihanaa katella näitä kuvia nyt, kun on niin hyvä fiilis ettei tota juurikasvua ole enää!! Mulla on nyt kivat hieman vaaleemmat hiukset mitä ennen :) Kuvia saatte ens viikolla! 

Arvatkaas mitä.. Mulla alkaa huomenna koulu, uusi koulu. En oo täällä vielä ollenkaan maininnut siitä että pääsin siis sisään Metropoliaan, mihin hakemisestä täällä mainitsin. En oo asiaa kertonut aiemmin koska harkitsin välivuoden pitämistä ja koulun aloittamista ensi vuonna vasta, mutta nyt aloitankin sen jo nyt. Tai no en ihan nyt vielä vaan mun kisojen jälkeen lokakuussa, meen huomenna ekaan päivään mukaan ja sitten jatkan taas vanhalla koululla treenailua Euro Skilleihin. Tämmönen juttu siis :) 

Nyt vähän jänskättää mennä huomenna uutteen kouluun ja pitis mennä miettiikin jotain päälle pantavaa. Mutta mitäs tykkäsitten mun perjantain asusta?:) 

Here is my Friday's outfit, we were clubbing with my friends. I have had a busy week, i got a new job and started that last monday and then I have been going to school all the other times when I haven't been working. Tomorrow I'll go to my new school that I'm starting and I'm nervous.. Don't know what to wear :D But what do you think about this outfit? 

love, Juulia

4 kommenttia:

  1. ihana tuo hame haluan kans! mistä ostit ja mitä maksoi :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) se on siis mekko muuten! Se on Zarasta ja oli n. 35 e :)

      Poista
  2. Ihana mekko♥ Tosin itse en pystyisi noin lhyhyttä käyttämään=D
    Btw, meillä oli tänään mokubileet, mulle jäi jotain traumoja, ja kyllä oli pakko mainita!=D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoo <3 no se ei itseasiassa ihan noin lyhyt ole, vähän rullalla tossa kuvassa. Tulee ehkä tohon puoleen väliin reittä asti oikeesti :) hahaaa :DD no toivottavasti ei liian kovia traumoja ;D

      Poista