16. huhtikuuta 2012

Just breathe

Moikka!

Päätettiin tänään aamupäivällä kivan ilman vuoksi lähteä kävelemään jonnekkin semmoseen mestaan täällä Lontoossa missä ei olla oltu, tai ei olla vähään aikaan käyty. No päädyttiin sitten turisteilemaan Kensingtoniin ja ai että ku on pakko sanoa että se on niin ihanaa aluetta, muuttaisin sinne ihan millon vaan. Tuommoisessa kaupunginosassa kun käppäilee niinn muistaa että on Lontoossa :)







Ihanan keväisiä ja kesäisiä merkkejä on jo näkyvissä :)) Tulee niistä kyllä oikein hyvä mieli! Niin nättiä! Päädyttiin käppäilyn jälkeen Kensington gardensiin piknikille, tai meillä oli eväät mukana ja mentiin sinne penkille istumaan ja kattelemaan ihmisiä. Täytyy ehdottomasti harrastaa tota enemmän vielä kun ilmat vähän lämpenee! Oikein mukava päivä oli.



Lähin tekaa kertaa tänä keväänä pelkällä bleiserillä liikenteeseen ja voin kyllä myöntää että oli hieman liian aikaista :s Tuuli oli tosi viileä välillä, pitää siis ottaa vähän takapakkia ja suosiolla pitää ihan takki päällä vielä vähän aikaa :)


Farkut - Gina tricot, bleiseri - H&M, t-paita - Zara, kengät - Converse, laukku - Michael Kors, huivi - Marc O'Polo



Joko ootte kyllästyny tohon laukkuun? :D Mä en, rakkaus sen kun kukoistaa <3 Ja myöskin noihin housuihin, ne on niin mukavan keväiset.

Mitäs tykkäätte asusta?

Tässä yks biisi mitä oon kuunnellu repeatillä tässä vähän aikaa kun löysin sen uudestaan. Niin nätti ja musavideokin sisältää mukavasti hetkiä yhdestä mun lemppari sarjasta Greyn anatomiasta. Kuunnelkaa ihmeessä :)  


xx Juulia

4 kommenttia:

  1. juuuu hei se kevät vois nyt jo tulla siinä mitassa missä se oli täälle ennen pääsiästä ! aina mietin aamusta ku lähen, että tähän ku sais laittaa jakun vaan päälle nii olis kiva. mutta ei niin ei.

    ihania kevät kuvia ! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin kuulin että sillon oli ollut tosi lämmintä jo, siks olinki henkisesti varautunut että kun tulen Suomesta takas tänne ni olis jo lämmintä mut ei sitten :s Ehkä se kohta alkaa lämpenemään vielä :)) Kiitos paljon<3

      Poista
  2. ihanan keväisiä kuvia! Tulis vaan tännekki jo noin vihreetä, tällä hetkellä sataa lunta.. :D
    Tosi kivan näkönen asu, tuo bleiseri on tosi ihanan värinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, lunta :D no ehkä se kohta sielläkin lämpenee ja täällä vähän lisää!! ;D kiitos paljon :)

      Poista